POHJATYÖT JA PERUSTUKSET
Ensimmäisessä osassa mainitsinkin jo, että ankkalan paikaksi oli pihalla useampikin vaihtoehto. Ensimmäisen osan voit lukea täältä.
Paikan valinnassa oli kolme pääkriteeriä.
- Ulkoaitaukseen näkee jostain torpan ikkunasta.
- Helppo kulku ankkalaan myös talvella ja mahdollisuus ajaa autolla lähelle tuomaan ruokasäkkejä ym.
- Paikan maaperä mahdollistaa helpon perustamisen.
Vaihdoimme valittua paikkaa kahdesti ennen rakentamisen aloittamista, sillä aiemmissa paikoissa perustusten rakentaminen tai salaojitus osoittautui haastavaksi erinäisistä syistä. Alkuun rakennus oli tarkoitus perustaa valamalla anturat maahan, mutta onneksi päädyimme lopulta ruuvipaaluihin.
Puoliso oli tässä kohtaa sairaslomalla kätensä vuoksi ja totesin, ettei minusta ole kaivamaan x määrää kuoppia sekä kanniskelemaan x määrää sementtisäkkejä ja hiekkaa. Pientä eripuraa meinasi aiheuttaa myös maan vaihtaminen rakennuksen alta, sillä samasta syystä kaikki lapiohommat jäivät minulle. Lopulta kaivuuhommat hoituivat vain muutamassa päivässä ja räntäsateesta huolimatta routakin oli sulanut pois alta ensimmäisen päivän jälkeen. Lapiohommien pelastaja oli hankkimani Fiskarssin pitkävartinen pistolapio. Savimaata kaivettiin 15-30cm savimaata pois rakennuksen alta ja ympäriltä. Myöhemmin vaihdoimme maata vielä hieman laajemmalta alueelta ankkalan ympärillä, mutta onneksi en arvannut vielä tässä kohtaa, että kaivuuhommia on luvassa lisää. Työt tehtiin hieman nurinkurisessa järjestyksessä, sillä sepelikuorma tuli vasta kun olimme rakentaneet lattian rungon jo valmiiksi.

Ennen ruuvipaalujen asennusta kävi sähköverkkoyhtiön työntekijä vielä näyttämässä maakaapelin paikan. Meillä oli vahva epäilys, että kaapeli saattaisi mennä juuri ankkalan alueella. Onneksi kaapeli menikin 5 metrin päästä ohi. Ruuvipaalut olivatkin loistava ratkaisu, sillä niiden asennukseen kului vain muutama tunti. Alkuun niiden hinta tuntui vähän tyyriiltä. Harkot ja sementit ym. anturoihinkin olisivat maksaneet lähes saman verran ja vaivaa säästyi ihan älyttömästi.
Katselimme YouTubesta tuntitolkulla videoita ruuvipaalujen asennuksesta. Ostin ruuvipaalut ja niihin palkkikengät puuilosta (edullisin vaihtoehto). Puuilon palkkikengistä tosin puuttui säätö vaaka-tasossa, minkä vuoksi paalut piti saada tasan oikeaan kohtaan. Paaluja asentaessa jouduimme siirtämään rakennusta n. 0,5 m alkuperäisestä saadaksemme kaikki paalut maahan riittävän syvälle ja oikeisiin paikkoihin. Ymmärsimme vasta runkoa rakentaessa, miksi ammattilaiset laittoivat esim. terassin alle ensin vaakapalkit palkkikenkiin kiinni ja rakentavat varsinaisen rungon vasta niiden päälle. Tällä olisi saanut hieman pelivaraa paalujen asennuskohtaan siirtämättä rakennuspaikkaa. Meillä tuo 0,5m ei muuttanut asioita mihinkään suuntaan. Terassi voi kuitenkin olla vähän hankala, jos sen joutuu siirtämään 0,5 irti seinästä…

RUNGON RAKENTAMINEN
Lattian runko rakennettiin 48×148 kestopuusta. Rungon korkeus sepelistä vaihtelee 15-50cm välillä. Käsittelemättömällä puullakin olisi saattanut pärjätä mutta pelasimme varman päälle. Tukevuutta lisättiin kiinnittämällä poikittaiset runkopalkit pitkittäisiin ensin ruuvaamalla ja asentamalla vielä palkkikengät kannakkeiksi. Koko tönön pitäisi olla siten myös siirrettävissä nosturiautolla, kunhan vain irroittelee palkkikenkien ruuvit ja nostaa pois.
Seinien runko tehtiin 50×100 lankusta ja kattopalkit ovat 48×148 lankkua. Kevytrakenteisempikin toteutus olisi varmaan riittänyt. Suunnittelin alkuun seinät ilman alajuoksua ja yläjuoksuksi 2x kakkosneloset yhteen kiinnitettyinä. Rakennusvaiheessa lisäsimme kuitenkin alajuoksun helpottamaan seinien kasaamista. Yläjuoksu toteutettiin loveamalla runkopuihin paikka toiselle kakkosneloselle ja toinen ruuvattiin vaakasuuntaan päälle. Yläjuoksun muutoksella yritettiin lisätä seinän jäykkyyttä. Suunnitelmasta poiketen lisäsimme myös kahteen vastakkaiseen nurkkaan vinottaiset tuet nurkan molemmin puolin. Päädyissä pystyrunkoihin lovettiin paikka vaakasuuntaiselle pystytuelle.
Kattopalkit kiinnitettiin palkin molemmin puolin kulmaraudoilla seinien yläjuoksuihin. Alunperin ne piti loveta paikalleen, mutta kulmaraudat olivat edullinen ja nopeampi toteutustapa.

ERISTYS
Valitsimme tosiaan ankkalan eristeeksi finnfoamin lähes kaikkien periaatteideni vastaisesti ankkalan korkean kosteusrasituksen vuoksi. Jos valitsin nyt uudelleen, valitsisin eristeeksi ehkä jonkun muun. Saas nähdä miten eristys riittää eli paljonko ankkalaa tarvitsee lämmittää talvella.
Eristepaksuudeksi finnfoamille suunnittelin alun perin 50mm seiniin ja 75mm lattiaan ja kattoon. Laskeskelujen jälkeen päädyimme laittamaan 100mm kaikkialle, koska hintaero oli lopulta alle 200 euroa. Toiveena on säästää lämmityskuluissa eli minimoida ne päivät kun ylipäätään tarvitsee lämmittää. 100mm finnfoam lisäksi asettui nätisti paikalleen kakkosnelosesta rakennettuihin seiniin.
Finnfoamin leikkelyyn ja uretaanin ruiskutteluun meni tolkuttomasti enemmän aikaa kuin oletin, sillä yksikään levy ei mennyt kokonaisena paikalleen. Leikkasin finnfoamia pääasiassa katkoteräveitsellä. Kokeilin myös puukkosahaa, mutta lopetin varsin nopeasti sen pöllyttäessä niin paljon pientä muovisilppua ympäriinsä. Katkoteräveitselläkin leikatessa sai jatkuvasti keräillä pieniä muovisuikaleita nurmikolta. Yhtään suuremmassa projektissa olisi lämpöleikkuri ollut ehdoton investointi. Viimeistään finnfoamia leikellessäni vannoin pyhästi, että seuraava rakennusprojekti eristetään ekovilla- tai huntonlevyillä.
Myös uretaania kului enemmän kuin uskalsimme etukäteen arvatakaan. Jossain annettiin uretaanin menekiksi 1 pullo per levy finnfoamia, tämä piti valitettavan hyvin paikkaansa. Uretaanin suihkiminen itsessään oli varsin miellyttävää puuhaa, mutta senkin leikkelemisestä tuli paljon roskaa. Käytimme finnfoamin tiivistämiseen elastista polyuretaanivaahtoa, joten emme asentaneet ulkopuolelle lainkaan tuulensuojalevyjä.
Yritin kuumeisesti etsiä kokemuksia eri merkkien PU-vaahdoista, mutta niitä ei juurikaan ollut tarjolla. Kokeilimme Penosilin ja Tytanin elastisia vaahtoja. Tytan oli näistä huomattavasti juoksevampaa, eikä tarttunut niin hyvin kiinni pursotusvaiheessa. Se tuotti haasteita erityisesti katon ja lattialevyjen kohdalla. Loppuprojektin käytimmekin Penosilin vaahtoa, mutta sen haasteena oli saatavuus. Vaahtoa sai vain Prismasta postitse ja onneksi myös paikallisesta PK-puusta.



Vastaa