
Muuton myötä kasvimaan ja puutarhan koko moninkertaistui. Innokkaasti kokeilin monenlaista uutta ja opin huimasti asioita, jotka teen jatkossa toisin.

Minttua ei voi ainakaan väittää vaikeahoitoiseksi yrtiksi. Se varmasti viihtyy ja valtaa alaa. Minttua kerran kasvilaatikkoon tai maahan istuttanut tietää,…

Meille jäi 30 aarin peltopalsta kasvimaata ja muuta puuhailua varten. Kasvimaan suunnittelussa otettiin huomioon mm. käytönnöllisyys ja viljelykierto.

Ensitöiksi rakentelin kasvimaan kulmaan yksinkertaisen puutarhakompostin ja puoliso teki kauniit kasvatuslaatikot yrteille. Olin jo ostanut kasvatuslaatikoita varten Osmo colorin puuvahaa,…

Heti ilmojen lämmettyä alkoi perennapenkkien kevätsiivous ja perennojen jakaminen. Vaikka edellinen kesä oli jo tarkkailtu pihan kasveja, löytyi pihalta vielä…

Kävimme ensimmäisen kerran vilkaisemassa paikkaa toukokuussa 2024. Talo oli tyhjillään ja saimme luvan käydä vähän nuuhkimassa pihassa. Rakastuimme pihaan heti,…