Muutama vuosi sitten ystäväni totesi jonkun kyläilyreissun yhteydessä ”Kuinka paljon täällä oikein on näitä lintuja? Mihin vain katsoo, niin joku tuijottaa!” Silloin asuimme kerrostalossa ja ne linnut olivat koriste-esineitä. Emme olleet tarkoituksella keränneet lintuesineitä eikä niitä sitäpaitsi edes ollut kovin montaa… Kuitenkin silloin ymmärsin, että jokin linnuissa ilmeisesti meitä viehättää. No, nyt meille kuoriutui konkkaronkka intialaisia juoksuankkoja. Oikeita, eläviä lintuja. Ja miten veikeitä kavereita ne ovatkaan! Ankoista on puhuttu siitä asti kun talon etsiminen alkoi ja nyt pistettiin toimeksi.
Intialainen juoksuankka on rotuna yli tuhat vuotta vanha, joka on lähtöisin Indonesian alueelta. Rotu tuotiin Eurooppaankin jo 1800-luvun lopulla. Rotu on kehitetty maanviljelyn apuriksi tuholaisten torjunnassa. Tarinan mukaan juoksuankkojen tavallisia ankkoja pystympi asento on jalostettu, jotta ne yltäisivät poimimaan tuholaisia korkeammalta. Aasiassa juoksuankkoja on käytetty esimerkiksi riisin viljelyn apureina. Nykyään ankkoja hyödynnetään myös mm. viiniviljelmillä. Netistä löytyy hauskoja videoita tuhatpäisistä juoksuankkaparvista, jotka marssivat aamuisin ruokailemaan päiväksi viljelyksille. Tarjoavathan ankat vielä muniakin tuholaistorjunnan lisäksi.
Puhdasrotuisen juoksuankan nähdessään rodusta ei voi erehtyä. Tavanomaisen vaappumisen sijaan juoksuankat nimensä mukaisesti juoksevat. Ankkojen muotokin poikkeaa selvästi tavanomaisista ankoista. On kenties ilmiselvää, miksi juoksuankkaa ei suositella liha-ankkoja havitteleville. Ankka on kooltaan ja painoltaan vähän muita perinteisiä rotuja pienempi.
Lähteestä riippuen juoksuankat mainitaan joko keskinkertaisiksi tai hyviksi munijoiksi. Keskimääräinen vuosittainen munintamäärä on eri lähteiden mukaan 170-200 munan välillä. Suomessa ankat tosin saattavat lopettaa munimisen pimeimpinä talvikuukausina, joten en tiedä päästäänkö Suomessa tähän munamäärään. Rotu on myös melko terve ja juoksuankkojen värilajitelma on melkoinen. Mielestäni hauskin värimuoto näyttää sinisorsalta, tai siis venytetyltä sinisorsalta.
Hoidon näkökulmasta juoksuankka ei juuri muista ankoista eroa. Lentokyvyttömyyden vuoksi matalampikin aita riittää pitämään ankat halutulla alueella. Toisaalta siipikarjan ulkonapitokiellon aikana tarvitsee joka tapauksessa katetun ulkotarhan ellei halua lukita ankkoja sisälle n. neljän kuukauden ajaksi. Kattamaton aitaus ei tuo turvaa myöskään lentäviltä uhilta kuten haukoilta tai kotkilta. Ainakin kotkia täällä näkyy taivaalla usein. Kunhan ankat hieman kasvavat, ne saavat ulkoilla pihalla myös vapaasti silloin kun mekin olemme ulkona, vaikka oma riskinsä siihenkin sisältyy.
Miksi ankkoja?
Hankintaa perusteltiin lähinnä meille itsellemme munilla ja ”ilmaisella” lannoitteella. Tosin täytyy myöntää, että olen vähän innoissaankin ankan kakasta. Kun tuo kasvimaa on viljelyn tiivistämää savimaata, ei haittaa olleenkaan että sitä kuohkeuttamaan lappaa ankkalasta pehkuja ja samalla hoitaa lannoituksen. Kanankakkaan verrattuna ankan jätöksissä on se etu, että niitä ei tarvitse kompostoida ennen käyttöä. Lisäksi ankan munat ovat herkullisempia kuin kanan, sillä niissä on hieman kermaisempi maku.
Vaakakupissa painoi myös yhtä lailla kauan suunnitteilla ollut koiran hankinta. Koska haaveena oli joskus ankkoja hankkia, halusimme niiden tulevan ennen koiraa. Ankkoja on tarkoitus pitää ainakin toisinaan vapaana pihalla. Rotuvalinta ei ole vielä varma, mutta jokin paimenkoira se tulee olemaan. Kun ankat on talossa ensin, pentu tottuu niihin ja pääsee harjoittelemaan paimentamista pienestä asti.
Haudonta ja ensimmäinen viikko
Harmillisesti ensimmäinen haudonta epäonnistui lähes loppumetreillä. Ensimmäisellä kerralla meillä oli hautomakoneena Brinsean Octagon manuaalikäännöllä. Itse konehan on hyvä ja toimintavarma peruskone. Ankkojen haudonta tosin vaatii kanoja korkeamman kosteuden ja oikean kosteusprosentin ylläpitäminen Octagonin vesilokerojärjestelmällä oli haastavaa. Manuaalinen kääntely ei suuremmin haitannut. Käänsimme munia kolmesti päivässä. Pidimme koneen vieressä listaa, johon kirjasimme kääntelyt ja veden lisäykset niin ne muisti paremmin myös tehdä.
Kolmannella haudontaviikolla oli ennalta tiedossa ollut sähkökatko, jota varten laitoimme koneen kiinni akkuvarmistettuun jatkojohtoon. Jokin sähkön kytkeytymisessä akkuvirralle sotki hautomakoneen ja alkoi puhaltaa sisälleen lämpöä täydellä teholla. Puoliso huomasi tämän vartin jälkeen, mutta kone ehti lämmetä liikaa. Sen jälkeen munissa ei enää näkynyt liikettä. Annoimme hautomakoneen käydä 28. päivään asti, mutta emme yllättyneet kun kuoriutumisen merkkejä tai liikettä ei munissa enää ollut. Yli 38 asteen lämpötila alkaa haudonnan aikana olla kehittyville poikasille jo liikaa lyhytaikaisestikin. Jälkiviisaana voi todeta, että parin tunnin sähkökatko ei olisi vaatinut mitään toimenpiteitä, sillä munien pieni jäähtyminen lyhytaikaisesti vain viivästyttää kehitystä ja siten pidentää hieman hautomisaikaa. Varmaan viime talven kolmannelle vuorokaudelle yltänyt sähkökatko ja toinen alle vuorokauden kestänyt sähkökatko saivat epäilemään, pitääkö katkon luvattu kahden tunnin kesto paikkaansa.
Noh, onneksemme saimme pian uuden satsin munia haudottavaksi. Halusimme homman varmasti maaliin tällä kertaa, joten ostimme ankkaryhmissä paljon suositellun King Suro Max 20 -hautomakoneen, jossa on automaattinen kääntö ja kosteudensäätö. Tilasin hautomakoneen Incomaxilta Portugalista. Toimitus oli lähes hävyttömän nopea. Tilasin koneen sunnuntai-iltana ja kone saapui jo tiistaina kotioven taakse. Koneen käyttöohjeet olivat onneksi perusteelliset, sillä laitetta ei toimitettu plug-n-play -tyylillä.
Jälkimmäisessä haudonnassa munia oli 22. Viikon jälkeen 6 munaa tippui pois: 3 ei ollut hedelmöittyneitä ja kolme mennyt heti alussa kesken. Näistä tippui vielä 3 ennen kuoriutumista, sillä ne olivat menneet jossain kohtaa myöhemmin kesken. Kuoriutumisen alkaessa munia oli siis 13. Yksi kuoli kuoriutumisen aikana, yksi oli selvästi muita pienempi eikä selvinnyt ensimmäisestä yöstä vaikka lämmitteli vielä hautomakoneessa. Lisäksi ensimmäisenä kuoriutunut poikanen piti valitettavasti lopettaa, sillä sen toinen räpylä oli kehittynyt puutteellisesti eikä ankka pystynyt kävelemään. 22:sta munasta (19:sta hedelmöittyneestä) saatiin siis 10 elinkelpoista ankanpoikasta.
Poikaset ovat jo oppineet ilmoittamaan kuuluvasti, kun ruoka on loppu. Häkistä kuuluu ensin hetken yhden kovaääninen soolo. Muutaman minuutin kuluttua muut yhtyvät mukaan, eikä kakofonian syystä voi erehtyä. Kun häkin luo saapuu, meteli vaan yltyy ja ankat parveilevat oviaukon edessä antaen voimakasta palautetta palvelun viivästymisestä. Toinen hauska havainto liittyy kärpäsiin, joita alkukesä taikoi taas sisälle. Mikäli epäonninen kärpänen jostain kolosesta eksyy ankkojen häkkiin, tulee häkissä välittömästi täysin hiljaista ja kaikki keskittyvät seuraamaan kärpäsen liikkeitä.
Yllätykseksemme kissat eivät ole lainkaan kiinnostuneita poikasista. Ensimmäiset päivät kissat välttelivät koko alakertaa. Vieläkään ne eivät halua vilkaista häkkiin päinkään. Vaikka kylpyhuoneen ovi sattuisi olemaan hetken auki, kissat juoksevat vain äkkiä eteisen läpi vilkaisemattakaan kylpyhuoneen suuntaan. Toisaalta parempi näin päin.
Kirjoittelen myöhemmin lisää ankanpoikasista, kunhan hieman kasvavat 🙂
Vastaa